Friday, 12 January 2018

Gambier, 12.1.


Kohti Patagoniaa


Veneen remontoinnilta jäi onneksi aikaa myös rantaelämälle, ja varsinkin Pekka on pitkästä aikaa ruskea kuin papu, Alaskassahan emme oikein päässeet ruskettumaan. Tropiikin pimeät  illat ovat kuluneet  kuuntelemalla musiikkia, pelaamalla mm. Rummikub-nimistä peliä, jota suosittelemme lämpimästi kaikille, ja tietysti lueskelemalla. Tropiikkiin tulomme jälkeen ehdottomia suosikkejamme ovat olleet: Matti J. T. Aro: Sinisen lumen maa, Christer Boucht: Hiihtäen halki Grönlannin, Vilhjármur Stefánsson: Unsolved Mysteries of the Arctic, John Dyson: The Hot Arctic ja Roland Huntford: Race for the South Pole. Mitähän tästä voisi päätellä? 



Riitta näkee edelleen sielunsa silmin rinteillä karhuja, ja Pekka menisi mielellään ravustamaan. Niin hieno kuin tropiikki omalla tavallaan onkin, Saremalla ja sen miehistöllä ei ole vaikeuksia jättää paratiisisaaria taakseen ja jatkaa purjehdusta huomattavasti viileämmille vesille. Huomenna alkaa tämän kauden viimeinen legimme ärjyvien nelikymppisten kautta kohti Patagoniaa ja Puerto Monttia, jossa meidän pitäisi olla vajaan kuukauden kuluttua. 

Sunday, 7 January 2018

Rikitea 7.1.2018


Onemea, Taravai,  25.12.

Joulua Onemean lahdella



Gambierilla olevista parista kymmenestä purjehtijasta monet ovat olleet Ranskan Polynesiassa jo useita kuukausia, muutamat jopa useamman vuoden (EU-maiden kansalaiset voivat jäädä Ranskan Polynesiaan enintään kolmeksi vuodeksi). He kokoontuivat joulunviettoon Taravain saarellla olevaan kylään, jonne mekin saimme kutsun. Mutta koska aikamme Gambierilla tulisi olemaan varsin rajallinen, päätimme seurustelun sijasta tutkia lähiympäristöämme ja ankkuroimme saaren länsipuolella olevaan Onemean lahteen.


Vietimme joulunpyhät tutustumalla lahden hienoon vedenalaiseen maailmaan (valitettavasti vesitiivis kameramme päästi vedet sisään ja meni rikki!) ja ottelemalla Taravain pétanque-mestaruudesta. Kuulapeliä saattoi pelata vain alavedellä, jolloin riittävän leveä kaistale rantaa oli jäänyt kuiville. Pelikenttä oli varsin vaativa, sillä rannan kapeuden lisäksi ongelmana oli hiekkapohja, joka lähempänä vesirajaa oli niin kovaa, että kuula jatkoi pyörimistään ja päätyi rannan kaltevuuden takia väistämättä mereen ja ylempänä puurajaa niin löysää, että kuula upposi täysin näkymättömiin. Mielenkiintoisen ja hikisen turnauksen voittajaksi ja samalla Taravain saaren mestariksi julistettiin Pekka. Ennestään hän oli jo Toaun atollin pétanque-mestari vuodelta 2006.


Kun kuula lensi kerran liian lähelle rapujen ylärinteessä olevia asuinkoloja, koloista ilmestyneet ravut eivät lähteneetkään pakoon kuten luulimme, vaan juoksivat kilvan kuulan luokse tutkimaan sitä. Ravut ilmeisesti luulivat kuulan pudonneen rannalla kasvavasta puusta ja tulivat katsomaan, olisiko se syötävää. 


Ollessamme joulupäivänä rantakävelyllä pelästytimme ison erakkoravun. Havaitessaan meidät rapu taittoi salamannopeasti kokoon paitsi jalkansa ja tuntosarvensa myös silmänsä ja muodosti näin suojakseen eräänlaisen haarniskan. Siirryimme hieman sivummalle ja jäimme odottamaan. Jonkin ajan kuluttua rapu alkoi hitaasti avautua. Ensimmäiseksi se työnsi esiin silmänsä, ja koska mikään ei enää näyttänyt uhkaavan sitä, se avasi lopulta myös jalkansa ja tuntosarvensa ja jatkoi sitten keskeytynyttä matkaansa kohti vesirajaa.


Seuratessamme ravun hidasta taivallusta kiviröykkiön yli kotilotaloaan kantaen, Riitta muisti lukeneensa jostain, kuinka erakkoravut saattavat hyödyntää toisiaan vaihtaessaan kotiloa: kun ravun on aika muuttaa suurempaan kotiloon, se tyhjän kotilon löydettyään tulee ulos vanhasta kotilostaan ja kokeilee, onko uusi kotilo sopivan kokoinen. Jos kotilo on liian suuri, rapu menee takaisin vanhaan kotiloonsa ja jää odottamaan tyhjän kotilon lähettyville. Kun paikalle saapuu rapu, jolle tyhjä kotilo on oikean kokoinen, se muuttaa siihen ja hylkää samalla vanhan kotilonsa, josta lähistöllä odotteleva rapu saa itselleen uuden kodin. Yllättävän älykästä toimintaa äyriäisiltä!




Kouaku, 31.12.


Välipäivien viettoa motulla



Vietimme välipäivät motulla eli riutan sisäpuolella, vain muutaman metrin merenpinnan yläpuolella olevalla pienellä korallihiekkaisella saarella. Koska motut ovat matalia, niiden antama suoja tuulelta on varsin olematon. Sää onneksi suosi meitä, ja saimme nauttia aurinkoisista ja tuulettomista päivistä snorklaamalla ja seuraamalla motulla pesivien keijutiirojen (Gygis alba) elämää. Siroilla, puhtaanvalkoisilla ja suurisilmäisillä keijutiiroilla oli pesimäaika parhaimmillaan. 


Kuten monilla Tuamotun atolleilla, myös Gambierilla on ciguateraa, mikä tarkoittaa sitä, että riutan sisäpuolella elävissä kaloissa on neurotoksiineja. Nämä ovat vaarattomia sekä kaloille itselleen että niitä syöville merilinnuille, mutta ihmisille ja muille nisäkkäille ciguatera on äärimmäisen vaarallinen, ja se voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Kalojen myrkyllisyyden takia ihmiset eivät kalasta riutan sisäpuolella, joten kalojen ainoat viholliset ovat niitä suuremmat kalat ja merilinnut. 


Ciguateran ansiosta riutoilla on sukeltajien ja snorklaajien iloksi paljon isoja kaloja, jotka eivät osaa pelätä ihmistä, ja runsaasti syötävää merilinnuille. Voisikohan sen parempaa ja luonnollisempaa luonnonsuojelua ollakaan kuin ciguatera?


Keijutiirat eivät näyttäneet paljonkaan välittävän pesän rakentamisesta. Kun alustaksi oli tarjolla riittävän paksu puunoksa, siihen tuotiin vähän lehtiä, eikä aina ei edes niitä, ja niin oli pesä valmis. Munia ja eri ikäisiä linnunpoikia oli pitkin oksia, ja emolinnut kävivät ahkerasti kalassa ruokkiessaan poikasiaan. 


Riitta yritti saada kunnon kuvaa ympärillään lentelevistä linnuista. Palattuaan kuvausretkeltään hikisenä ja lopen uupuneena hän ilmoitti olevansa aivan liian hidas nopealiikkeisille linnuille ja odottavansa innolla pääsyä Patagoniaan lentokyvyttömien pingviinien pariin!


Vuoden viimeisenä päivänä siirryimme motuilta Taravain Anganuin lahteen vastaanottamaan vuotta 2018 , mutta enää sää ei ollut meille suosiollinen, vaan tuuli alkoi pikku hiljaa nousta ja sen nostattamat aallot vyöryivät esteettä lahteen. Nostimme uuden vuoden ensimmäisen päivän aamuna ankkurin ja palasimme Rikitean kylän edustalle remontoimaan venettä ja pitelemään sadetta. Olemme maksaneet 500 litrasta juomavettä 2,50 USD, mutta vesi pitäisi kuljettaa rannan hanasta 20 litran  jerrykannuilla veneelle, joten keräämme laiskuuttamme sadevettä suoraan taivaalta tankkiin.


Remontointia:
Tämän vuoden purjehdus on ollut jatkuvaa etenemistä, ja ainoastaan pakolliset remontit on tehty liikkeellä ollessa. Nyt on aikaa hoitaa odottavat työt. 
Kylkien paikkamaalaus kaunistaa venettä huomattavasti, ja täällä sen voi tehdä, koska olemme riutan suojassa ja vain liikenneaalto keinuttaa jollaa. Epoxia alle ja emalia päälle ja kaunista syntyy. Genoa 2:n aurinkosuojan repeytymä oli helppo korjata. Emme käytä ykkösgenoaa nelikymppisillä, jossa joka kolmas päivä on odotettavissa kovia tuulia. Mesaanin alkava repeytymä on paikattu, vaikka tuskin mesaaninkaan käyttö on kovin runsasta seuraavalla legillä  Tuulimittarin anturia piti myös trimmata. Suunta-anturi uusittiin Bellinghamissa, mutta keulasuunnan säätö, +/- 125 astetta, ei riittänyt, ja suuntanuolen kulmaa piti muuttaa. Riitta kävi mastossa hakemassa anturin alas. Tavan mukaan tarvittiin taas vasaraa, sillä ruostumattomat ruuvit alumiinissa hapettuvat kiinni muutamassa kuukaudessa.
Generaattori on aiheuttanut vuosien saatossa paljon ongelmia. Se on alun alkaen muutettu 12 volttiseksi, ja laturin remmin kireyssäätö on jälleen kerran korjattu. Oikeastaan laturin koko kiinnitys on uusittu. Toisaalta ongelma on ymmärrettävä, kun 120 A -laturissa on vain yksi kiilahihna ja kuormitus on kova. Hihnoja on toki varalla useita. Generaattorin venttiilit on säädetty ja polttoainesuodattimet ja niiden tiivisteet on uusittu. 
Pääkoneen laturin (90 A Bosch) säädin on uusittu ja ulkopuolinen säädin poistettu. Pääkonetta tarvitaan tuulettomien alueiden moottorointiin, ja käyttötunnit ovat silloin reippaita. Ulkopuolinen säädin minimoi koneen käyttötunnit, kun akkuja ladataan, mutta siihen tarkoitukseen meillä on generaattori. 
Autopilotin ulkona olevan hallintalaitteen painonappien kontaktihiilet on uusittu. Ne olivat kuluneet, eivätkä enää yhdistäneet. Aikoinaan vesivuodon takia uusitun tuulimittarin näyttölaitteesta saatiin uudet painonapit. Koneen ja generaattorin öljyt ja suodattimet on vaihdettu. Seuraava vaihto on vasta Puerto Monttissa. 
15 hv:n Mariner pitäisi korjata, mutta 30 vuotta vanha 5 hv:n Mercury toimii hyvin ja on paljon kevyempi nostaa, joten saa nähdä riittääkö innostus. Myös Webasto pitäisi ottaa pian työn alle, sillä mitä pidempään se odottaa, sitä enemmän on odotettavissa ongelmia korjauksessa. Eli vapaa-ajan ongelmia ei tule olemaan ainakaan vähään aikaan!

Tuesday, 19 December 2017

Rikitea, Mangareva, Gambier 19.12.


Sateesta aurinkoon


Matkalla Galapagosilta Gambierille Suomen helleraja (+25°C) meni rikki neljänä päivänä runsaan kolmen viikon aikana -  ja olimme tropiikissa! Meri oli harmaa, taivas vieläkin harmaampi, ja satoi lähes päivittäin. Keräsimme sadevettä pressun avulla tankkiin, koska vesikoneemme oli tehnyt lakon, onneksi väliaikaisen. Astiat pestiin merivedellä, vain huuhtelu hoidettiin makealla vedellä, ja pyykit päätimme pestä vasta Gambierilla. Vaikka olimme tottuneet koleaan ja sateiseen säähän pohjoisessa, tropiikissa se tuntui jotenkin kohtuuttomalta. Viimeisten parin päivän kuluessa lähestyessämme Gambieria ilma alkoi kuitenkin lämmetä, ja aurinkokin pilkahteli pilvien lomasta.


Lähtiessämme Galapagosilta olimme lyöneet vetoa siitä, milloin saapuisimme Gambierille. Pekan veikkaus oli 15. ja Riitan 17. 12. Kumpikaan ei voittanut vetoa, sillä ankkuroimme Gambierin riutan sisäpuolella olevan Taravain saaren lahdelle 16. päivä klo 10.05. Olimme Alaskan jälkeen vihdoinkin paikassa, jonne ihan oikeasti halusimme tulla! 


Ilahduttavan terveennäköisten korallien lomassa uiskenteli kirkkaansinisiä papukaijakaloja, ja rannalla kasvavien palmujen alla käyskenteli komea kukko ja parvi kanoja. Olisi siis ollut tarjolla aidosti vapaan kanan munia, mutta pesää emme valitettavasti löytäneet. Sen sijaan otimme mukaamme pari rantahiekalle pudonnutta kypsää kookospähkinää, joita ravut eivät olleet vielä ehtineet rikkoa. Pekka tekee niistä myöhemmin kookosmaitoa perinteisellä polynesialaisella menetelmällä rapakokoa käyttäen. Pudotimme palmusta myös muutaman tuoreen kookospähkinän juotavaksi.


Parin päivän kuluttua siirryimme Mangarevan saarella olevan Rikitean kylän edustalle kirjoittautuaksemme sisään Ranskan Polynesiaan. Kylästä löytyvät paitsi posti, leipomo ja ravintola, jossa on kohtalaisen hyvin toimiva nettiyhteys, myös ruokakaupat. Tällä hetkellä tilanne on tosin se, että tuoretuotteet ovat loppumassa kauppojen hyllyiltä, eikä ravintolassa ole myytävänä lainkaan olutta (Hinano). Huoltolaiva saapuu saarelle vasta torstaina. Onneksi kumpikaan meistä ei voittanut vetoa, jonka palkintona olisi ollut pullo kylmää olutta. Kyllä voittajaa olisi nyt harmittanut!


Saimme sähköpostitse tiedon, että eläkkeellä olevan laivakoira Latten nimellä on avattu keräystili jääkarhujen auttamiseksi. Upea juttu, ja toivomme kaikkien kynnelle kykenevien osallistuvan keräykseen hyvän asian puolesta! oma.wwf.fi/jaeaekarhu/5-7363


Kävimme hetki sitten postissa vaihtamassa valuuttaa ja viranomaisten luona ilmoittautumassa. Kunhan olemme saaneet vielä järjestettyä mm. polttoainetäydennyksen lähdemme tutustumaan ympäristöömme. Riutan sisäpuolella olevat lukuisat saaret ja motut suorastaan houkuttelevat luontoretkille!


Tapaamisia Mangarevalla


Olimme lukemassa sähköposteja JoJo:n kuppilassa, jossa on Rikitean ainoa ilmainen nettiyhteys. Viereisessä pöydässä istui neljä purjehtijaa, kolmihenkinen itävaltalaisperhe ja ranskalainen yksinpurjehtija, tai niin me ainakin luulimme. Kun Pekka siirtyi naapuripöydän ääreen ottaakseen osaa mielenkiintoiseen keskusteluun, ‘ranskalainen’ yksinpurjehtija kysyi Pekalta “Oletko sinä siitä suomalaispaatista?” selvällä suomen kielellä. Pekan toivuttua hämmästyksestä, kävi ilmi, että purjehtijan äiti oli suomalainen, isä saksalainen, hän oli kasvanut Ruotsissa ja asuu Ranskassa. Eikä hän ollut myöskään yksinpurjehtija, vaan hänellä oli seuranaan 14-vuotias reipas laivakoira Lupi, joka on ilahduttanut Sareman miehistöä vierailuillaan. 


Ollessamme postissa vaihtamassa USA:n dollareita Pacificin frangeiksi, rikitealainen mies tuli kysymään, vaihtaisimmeko rahat hänen kanssaan. Kurssi olisi sama kuin postissa, joten suostuimme ilman muuta vaihtoon. Mies tiedusteli, mistä maasta me olemme, ja kun kerroimme olevamme Suomesta, hän sanoi osaavansa vain yhden suomalaisen sanan, ja oli tietysti helppo arvata, millainen sana oli kyseessä. Kun kysyimme, mistä hän oli suomensa oppinut, mies näytti käsivarressaan olevaa Muukalaislegioonan tatuointia ja sanoi Laitisen opettaneen. Tapaamisemme jälkeen aina, kun mies tulee mopollaan meitä vastaan kylän raitilla, hän nostaa kätensä iloiseen tervehdykseen ja huutaa jo kaukaa sen ainoan osaamansa suomenkielisen sanan eli ’Perrkele!’



Wednesday, 22 November 2017

Puerto Ayora 22.11.


Luontoa ja rahastusta



Olimme käyneet Galapagosin saarilla runsaat kymmenen vuotta sitten, emmekä voineet olla vertailematta maahantulokäytäntöä silloin ja nyt. Lait ja asetukset eivät kuulemma tänä aikana ole muuttuneet, joten todennäköisin syy eroon on se, että saavuimme edellisen kerran San Cristobalille. Silloin menimme Capitaniaan, näytimme veneen paperit ja passimme, ja asia oli sillä hoidettu. Santa Cruzilla kaikki veneet tarvitsevat oman agentin, olipa kysymyksessä monen sadan matkustajan risteilyalus tai kahden hengen purjevene. 


Saremaa ja sen miehistöä tulivat tarkastamaan agenttimme johdolla poliisi, laivaston edustaja, maahantuloviranomainen ja ympäristötarkastaja. Seuraavana päivänä ympäristöministeriön edustajan piti tulla myrkyttämään veneemme ja kahden sukeltajan tarkastamaan Sareman pohjan kunto, mutta yksikään heistä ei jostain syystä ilmestynyt paikalle. Ilmeisesti riitti, että asioista oli tehty dokumentit ja maksu saatu. 


Jokaisen viranomaisen oli tietysti saatava oma osuutensa rahoista, ja summa sen kuin kasvoi. Lopulta Riitan pinna paloi, ja hän ilmoitti, että poistuisimme saman tien lahdelta, koska köyhillä purjehtijoilla ei ole varaa ostaa koko saarta. Agenttimme pudotti välittömästi omaa palkkiotaan yhdellä kolmasosalla, ja myrkytystodistuksen saimme puoleen hintaan! 


Pekan aika on kulunut lähinnä venettä kunnostaessa: klemmarit tarkastettu ja tarvittaessa kiristetty; öljyt ja suodattimet vaihdettu; WC:n pumppu vaihdettu; viisi vuotta käyttämättä ollut perämoottori saatu toimimaan; pelastuslautta siirretty kaiteesta kajuutan katolle jne. Riitta vuorostaan kävi tutustumassa Fausto LLerena -keskukseen, jossa keinokasvatetaan jättiläiskilpikonnia  ja muita Galapagosin uhanalaisia eläimiä.


Teimme mielenkiintoisen luontoretken Santa Cruzin pohjoispuolella olevalle Seymourin saarelle, jonne on siirretty 1930-luvulla maaleguaaneja eteläisemmältä Baltran saarelta, jossa ne olivat kuolemassa sukupuuttoon. Saarella oli myös merileijonia muutaman päivän ikäisine poikasineen ja runsaasti pesiviä fregattilintuja, joiden lentokykyiset poikaset kauhistuttivat turisteja lentämällä aivan ihmisten päiden yläpuolella ja yrittämällä ottaa hiuksista kiinni. Huvinsa kullakin!


Runsas viikko avoimella ja aallokkoisella Puerto Ayoran lahdella on ollut noin seitsemän päivää liikaa. Siirryimme eilen unettoman yön jälkeen ankkuriketjun varmistusköyden katkettua kahdesti lähemmäs rantaa, jossa laskimme perästä ankkurin hillitsemään veneen mieletöntä poukkoilua. Keulan pysyessä kohti aallokkoa veneen liikkeet rauhoittuivatkin, kunnes muutaman tunnin kuluttua joku ajoi ankkuriköytemme poikki ja heittelehtiminen alkoi uudestaan.


Ilmoitimme välittömästi viranomaisille, että olemme lähdössä saarelta. Ilmoitus on tehtävä kaksi vuorokautta ennen lähtöä, joten pääsemme valitettavasti jatkamaan purjehdusta vasta torstaina. Jos ankkuripaikkamme ei olisi 9++ epämiellyttävyysasteikolla 1-10, olisimme voineet viipyä saarelle pitempäänkin eli ne 20 vuorokautta, joihin olimme saaneet luvan. 




Sunday, 19 November 2017

Ympäri käydään ja yhteen tullaan!


Saavuimme Isla Santa Cruzin ankkurilahdelle pimeässä. Seuraavana aamuna totesimme, että paikallisten kalastus- ja charterveneiden joukossa oli ainoastaan yksi ulkomaalainen purjevene. Yllätys oli melkoinen, kun näimme, että vene oli Antiguan lipun alla purjehtivien ystäviemme Sophien ja Didierin Sauvage! Olimme tavanneet Sauvagen miehistön Toaun atollilla Ranskan Polynesiassa vuonna 2006 ja Dutch Harborissa Alaskassa vuonna 2008. Vuonna 2010 olimme ohittaneet toisemme yöllä meidän purjehtiessamme Alaskan niemimaalta Aleuteille ja Sauvagen ollessa matkalla Aleuteilta Kodiakille. Olemme pitäneet yhteyttä sähköpostitse ja luulimme, ettemme tänäkään vuonna tapaisi, koska tiesimme heidän olevan menossa pohjoiseen kohti Luoteisväylää samaan aikaan, kun me olisimme matkalla etelään. Mutta niin se näyttää olevan, että kun ympäri käydään, niin yhteen tullaan!



Nautimme pitkän kaavan mukaisen illallisen Sauvagella Didierin toimiessa kokkina ja vaihdoimme paitsi kuulumisia myös karttoja ja purjehdusoppaita: Sauvagelle Luoteisväylän kartat ja Saremalle Etelämantereen oppaat. 



Saturday, 18 November 2017

Isla Santa Cruz, Galapagos 18.11.



Vastatuulta ja kalastusta


Isla Socorron suunnalta tultaessa World Cruising Routes -ohjeen mukaan Galapagosille saavutaan lähes pohjoisesta, jolloin meidän olisi pitänyt edetä kohti kaakkoa. Heti Socorrosta lähdön jälkeen tuuli oli pohjoisen puolella, ja pääsimmekin purjehtimaan kohti kaakkoa noin vuorokauden ajan. Sitten tuuli kääntyi kaakkoon ja pysyi siellä kuin tervattuna. Oli siis valittava purjehtisimmeko etelään vai koilliseen. Päätimme mennä niin etelään kuin tuuli vain sallii ja jatkaa sitten vallitsevien etelä-lounaistuulien tarjoamassa sivutuulessa Galapagosille. Hieno suunnitelma, joka ei käytännössä toiminut lainkaan! 


Noin 13 N tasolla tuuli kääntyi vastaiseksi, ja Sareman keula osoitti kohti Japania. Tuulikulma parani hetkeksi ja vaihdettuamme halssia pääsimme etenemään hienosti Galapagosin suuntaan jopa muutaman tunnin ajan, kunnes tuuli muuttui jälleen vastaiseksi, ja etenimme nyt kohti itää. Noin viikon kuluttua tuuli siirtyi koilliseen, mutta vain vajaaksi vuorokaudeksi, minkä jälkeen olimme jälleen vastatuulessa, joka puhalsi 25 solmun voimalla viimeiset kolme vuorokautta suoraan Galapagosilta. 


Kun sitten viimein käänsimme lounaaseen päästäksemme saariryhmän keskellä sijaitsevalle Isla Santa Cruzille, tähän asti sitkeästi kaakosta puhaltanut tuuli muuttui saman tien lounaistuuleksi. Lyhyesti sanottuna tuuli oli kuin taiottuna tiukkaa vastaista koko matkan aina ankkurilahteemme saakka. Olemme tällä hetkellä niin allergisia vastatuulelle, että jos joudumme puskemaan tuulta vasten Galapagosilta lähdönkin jälkeen, olemme päättäneet tehdä täyskäännöksen kahden vuorokauden jälkeen ja ajaa Panaman kanavasta läpi!!


Tapamme mukaan kalastimme koko legin ajan.  Alkumatkalla saimme kaksi kalaa, toinen oli bonito ja toinen meille tuntematonta lajia. Koukussa oli myös kaksikin tonnikalaa, joista toinen oli niin iso, että se katkaisi siiman, ja toinen niin huonosti kiinni, että koukku irtosi kalan ollessa jo veneen vieressä. Sekin olisi ollut meille aivan liian iso. Pariin seuraavaan viikkoon ei ollut nykäystäkään, mutta sitten kaksi kalaa peräjälkeen vei vieheemme yhdellä nykäisyllä.


Muutama päivä ennen saapumistamme Galapagosille oli koukussa kiinni todella iso mahi-mahi. Väsytimme kalaa ahkerasti, mutta kun olimme lopulta saaneet sen haavietäisyydelle, katkesi vapa toiseksi ylimmän trissan kohdalta, ja kun heti tämän jälkeen meni myös tapsi poikki, jäivät jälleen kerran sekä kala että viehe mereen. Vapa on hiilikuitua ja lujuudeksi mainitaan 130 lb = 59 kg, ja tapsin lujuus oli 100 lb = 45 kg. Kalastusharrastuksemme jatkuu heti, kun vapa on korjattu epoxilla alkuperäistä vahvemmaksi, ja jatkossa aiomme käyttää vain vaijeritapsia. Yritämme tulevaisuudessa myös kalastaa ainoastaan pienehköjä kaloja!


Saturday, 21 October 2017

Bahia Tortugas 21.10.


39° 54,644’ N 125° 56,759’ W


Vaikeuksien kautta …

Ensimmäiset neljä päivää Riitta nautti leppeästä kelistä ja auringonpaisteesta, kun taas Pekka sadatteli liian kevyitä tuulia. Tilanne muuttui oleellisesti viidentenä päivänä, jolloin noin 10 solmun tuuli nousi nopeassa tahdissa uusiin lukemiin: olimme osuneet kovan tuulen vyöhykkeeseen, jonne seuraavana päivänä annettiin myrskyvaroitus. Takavasemmalta tuli 4-5 metrin maininki ja suoraan sivulta uudempi aallokko, jotka yhdessä käänsivät ja kallistelivat venettä. Kun tuulimittari oli noussut 50+ solmuun, päätimme mennä piihin. 


Pudotimme keulasta SEABRAKE-pussin (Model GP30L), jonka tarkoitus oli pitää keula tuulessa ja vakauttaa veneen liikkeitä. Kiinnitimme pitkän köyden toisen pään kettingin kera pussiin, jonka raahasimme keulaan ja pudotimme mereen. Köyden toinen pää oli laitettu vinssille. Palatessamme istumalaatikkoon totesimme, että köyden keskiosa oli päässyt veneen kallistuessa huuhtoutumaan mereen -  ja löytänyt tiensä potkuriakseliin! Tästä eteenpäin jatkamme siis pelkin purjein. 


Illan pimetessä tuulen ulvonta peittyi äkisti sirkkelin ääntä muistuttavaan valtavaan pärinään: tuuli oli repinyt irti yhden tuuligeneraattorin siivistä. Generaattori oli saatava pysäytettyä mahdollisimman pian ennen kuin seuraava siipi irtoaisi. Olisittepa nähneet, kun Pekka otsalamppunsa valossa yritti lassota holtittomasti pyörivää ja hullun lailla ulvovaa tuuligeneraattoria kuin paraskin karjapaimen. Turvavaljaat haittasivat liikkumista, ja ensimmäiset noin kymmenen kertaa köysi takertui kaiteessa kiinni olevaan grilliin (Voi hyvänen aika!, totesi Pekka useampaankin otteeseen). Lopulta köysi kuitenkin osui jäljellä olevien siipien väliin ja generaattori hiljeni. 


Myräkästä on kulunut nyt viisi vuorokautta, ja tuuli on pysytellyt 25 ja 35 solmun välillä. Vahingot toistaiseksi menetetyn tuuligeneraattorin lisäksi: styyrpuurin puoleinen tuulisuojapressu pysyi lähes ehjänä, mutta repi kannesta irti kiinnityslistan; paapuurin puoleinen pressu meni halki sekä ylä- että alareunasta; kansiharjasta ei jäänyt jäljelle edes telinettä;  juuri korjattu genoa repeytyi; Webasto sai veneen kallistuessa pakoputken kautta vettä ja lakkasi toimimasta; ja kun nostimme perään hidasteeksi siirtämämme SEABRAKE-pussin merestä, siitä oli jäljellä pelkkä koussa! Eilen terävä aalto iski Sareman kylkeen kuin lekalla, vene kallistui rajusti, ja tiskialtaassa olleet astiat syöksyivät lattialle: olimme kolmea lautasta köyhempiä. Voi tätä purjehtimisen riemua!



29° 37,539’ N 119° 40,711’ W

Tuuli on hiipunut lähes olemattomiin, ja vene keinuu hiljalleen vanhassa mainingissa. Tuulen nopeus vaihtelee 2 ja 7 solmun välillä. Aamun valjettua havaitsimme, että sisempi keulastaagi oli löysä. Syyksi osoittautui keulastaagin alapään Norseman-päätteen aukeaminen??!! Eli purje alas, rullalaitteen rulla irti, ja keulastaagi profiileineen kaiteeseen kiinni odottamaan myöhempiä toimenpiteitä. 


Tasainen keli mahdollisti myös genoan väliaikaisen paikkaamisen, joten toinenkin keulapurje alas ja parsimaan. Onneksi ei tule Kipparin aika pitkäksi!


Olemme nyt matkalla Baja Californiaan, Meksikoon, jossa pääsemme ankkuriin (nyt veneen alla on vettä lähes 4 km). Sukellamme köyden pois potkurista, korjaamme matkalla rikkoontuneet purjeet ja asennamme sisemmän keulastaagin uudelleen tai vaihtoehtoisesti poistamme sen kokonaan. Tämän hetkisen nopeutemme perusteella laitteet arvioivat purjehdusajaksi noin 5 vuorokautta. Luojan kiitos meillä ei ole kiire mihinkään!



27° 40,928’ N 114° 53,250’ W

Purjehdimme 19. lokakuuta sisään Tortugasin lahteen (Bahia San Bartolome, Baja California Sur). Sisääntulon jälkeen tuuli jäi Bartolomen vuoren taakse ja hiipui. Jouduimme näin ollen turvautumaan hätäsuunnitelmaamme: Pekka oli edellisenä päivänä rakentanut uimatasoon perämoottoritelineen, johon moottori nyt kiinnitettiin. Näin pääsimme konevoiman avustamana etenemään sisemmälle lahteen, jossa pudotimme ankkurin pienen Turtle Bayn kylän edustalle. 


Jäämme tänne, kunnes olemme saaneet ainakin osan myrskyn aiheuttamista vahingoista korjattua, ja jatkamme sitten matkaa toivottavasti onnekkaammissa olosuhteissa!


Isla Socorro, Islas Revillagigedo, 29.10.


Lähdettyämme Bahia Tortugasilta generaattorin lämmönvaihtaja oli alkanut vuotaa. Koska reittimme varrelle osui sopivasti Revillagigedon saariryhmään kuuluva Isla Socorro (18º43,405’N, 110º56,764’W), päätimme pysähtyä siellä ja korjata vuodon. Purjehdusoppaamme mukaan saarella on pieni kylä kirkkoineen, mutta tämä oli lievästi harhaanjohtavaa tietoa, sillä ns. kylä osoittautui Meksikon laivaston tukikohdaksi. 


Lähestyessämme kylää sen edustalla ollut laivaston alus otti meihin yhteyden VHF:llä, pyysi ankkuroimaan lahdelle ja ilmoitti, että he tulevat tarkastamaan veneemme. Laskiessamme ankkuria aluksesta lähetetty droni pörräsi ympärillämme kuin herhiläinen. Riitta ärsyyntyi moisesta tungettelusta ja alkoi iloisesti hymyillen vilkuttaa kameralle. Droni poistui lähes saman tien ilmatilasta!


Veneelle saapui hetken kuluttua neljä laivaston miestä: kaksi konepistoolein varustautunutta sotilasta, joista toinen asettui Sareman keulaan ja toinen perään, ja kaksi upseeria, jotka hoitivat tarkastuksen. Seuraavien lähes kahden tunnin aikana käytiin läpi Sareman paperit ja varustus ja siinä ohessa keskusteltiin pienellä saarella asumisen ongelmista, opiskelun merkityksestä, eläkkeelle jäämisen iloista, meksikolaisten suhtautumisesta pohjoiseen naapuriinsa jne. Ennen kuin miehet poistuivat, meitä pyydettiin vielä täyttämään lomake, jossa kysyttiin mm. ‘Otettiinko teidät ystävällisesti vastaan?’ ja ‘Olitteko tyytyväinen saamaanne palveluun?’.  Annoimme kaikkiin kymmeneen kohtaan arvosanan ‘Erittäin tyytyväinen’!  Mahtaakohan Suomen merivartiostolla olla käytössä vastaavanlainen ihmisten tyytyväisyyttä kartoittava lomake?!


Saimme luvan jäädä lahteen yön yli korjataksemme vuotavan lämmönvaihtajan, minkä Pekka tekikin. Seuraavana aamuna heräsimme jo vähän ennen kuutta laivaston huhuillessa meitä VHF:llä. Tyhjennettyämme ensin viisitoista jerrykannullista dieseliä polttoainetankkiin, nostimme ankkurin ja jatkoimme keskeytynyttä matkaamme kohti Galapagosia, jonne meidän pitäisi saapua parin kolmen viikon kuluttua tuulista ja tuurista riippuen.