Tuesday, 4 July 2017

Kodiak 4.7.


Takaisin luontoon

Kodiakilla käynnistämme tuli päivää odotettua pitempi, koska olimme täysin unohtaneet USA:n itsenäisyyspäivän, joka on tänään. Teemme tarpeelliset varaosahankinnat heti huomisaamuna, jotta pääsemme liikkeelle vielä ennen puoltapäivää. Jos tuulet ovat suosiollisia, purjehdimme täältä suoraan Kenain niemimaalla sijaitsevaan Port Dickiin, joka on meille uusi tuttavuus. 



Sieltä matkamme jatkuu itään Prince William Soundiin, jos vietämme muutaman viikon kalastaen, katkaravustaen ja, jos onni on myötä, mustakarhujen elämää seuraten. 

Amalik Bay 18.6. - 1.7.



Karhuja ja kalastusta

Lähdimme Kodiakin kalasatamasta aikaisin lauantaiaamuna. Koska Shelikoff Straitin salmeen luvattiin sunnuntaiksi NE 25 solmua, jatkoimme yhtä matkaa salmen poikki Alaskan niemimaan puolelle, jossa pudotimme ankkurin Amalik Bayn lahteen vähän puolenyön jälkeen sunnuntaina. 


Seuraava päivä oli harmaa ja tuulinen myös ankkurilahdellamme, joten jäimme veneelle koko päiväksi. Pekka asensi aamiaisen jälkeen suodattimen, jonka läpi kulkee nyt kaikki tankista tuleva vesi, ja korjasi lounaan jälkeen septitankin tyhjennyspumpun. Siinä välissä hän suoritti tuuligeneraattorin hienosäätöä vasaralla. Riitta kävi aina välillä kannella kiikaroimassa rantoja ja näki pensaikossa epätavallisen vaalean karhun. Myöhemmin iltapäivällä rantaa pitkin jolkutteli yksinäinen susi. 


Kuunkierron vaihe ei ole paras mahdollinen karhuja ajatellen. Vesi pysyy nyt aivan liian korkealla, jotta karhut pääsisivät kaivamaan huotrasimpukoita rantahiekasta. Alavesi on alimmillaan noin viikon kuluttua, jolloin toivomme näkevämme enemmän karhuja lahdella. Seuraavat päivät kulutamme venettä siivotessa, luontoretkillä ja kalastellessa. Toivomuslistalla ovat ainakin ruijanpallas, turska ja maukas rockfish (jonka suomalaista nimeä emme vieläkään ole selvittäneet). 

     (merisaukko)

Maanantaiaamuna Pekka sai perämoottorin käyntiin jo neljännellä nykäisyllä (huom. kolmen vuoden käyttämättömyyden jälkeen!), ja niin lähdimme luontoretkelle ja kalaan. Kiersimme Geographic Harborin rantoja, jotka ovat vielä autioita ja tyhjiä karhuista, koska lohi ei ole alkanut nousta kutemaan lahden pohjukassa olevaan jokeen. Seurasimme hetken aikaa valkopäämerikotkan ja korpin välille syntynyttä kiistaa. Korppi oli selvästi sitä mieltä, että kotka oli tullut liian lähelle sen pesää ja se hyökkäsi rohkeasti itseään monta kertaa suuremman kotkan kimppuun pakottaen sen poistumaan paikalta. 


Matkalla vanhaan tuttuun kalapaikkaamme näimme kaksi parivuotiasta karhua, jotka lepäilivät rantakivillä. Mielestämme pennut olivat aivan liian pieniä olemaan yksin. Mitä oli mahtanut tapahtua niiden emolle? Tullessamme takaisin lounaamme eli kolmen rockfishin kanssa, näimme kun samaiset karhunpojat laskeutuivat veteen ja lähtivät uimaan salmen poikki. Emme halunneet häiritä uimareita, joten kiersimme ne kaukaa.


Jäimme ihmettelemään, miksi ne olivat valinneet pisimmän mahdollisen reitin vastarannalle, mutta toisaalta karhuthan ovat hyviä uimareita. Ehkä lähistöllä oli uroskarhu, jota ne joutuivat väistämään. Karhujen aivoituksia on kaiken kaikkiaan vaikea ymmärtää, ja olipa syy mikä tahansa, toivotimme karhunpojille onnea uintireissulle.


Tultuamme ankkurilahdelle näimme rannalla aikuisen karhun, joka oli juuri noussut merestä. Mutta turkin kosteusrajasta päätellen tämä karhu oli ollut ainoastaan kahlaamassa.
Päivän karhukiintiömme oli nyt täynnä, ja meidän oli aika mennä veneelle paistamaan kaloja!


Keskiviikkona ajoimme Geographic Harborin sisälahteen katsomaan miten lahden sinisimpukat voivat. Luontoretken jälkeen menimme kokeilemaan kalaonneamme ja palasimme veneelle mukanamme mukavan kokoinen rockfish. Tosin tällä kertaa kalastus ei ollut aivan helppoa, sillä jouduimme ensin päästämään takaisin mereen kolme kalaa, yhden liian pienen rockfishin ja kaksi ei-sopivaa-syötäväksi kalaa, ennen kuin saimme koukkuun lounaskalamme. Syynä kalastusongelmiimme lienee kuun asento.


Olimme laittaneet kellon soimaan klo 7.00 torstaiaamuna, jotta olisimme (Riitta) kiikaroimassa rantoja sopivasti alaveden aikaan. Lahti oli tällöin kuitenkin niin sakean sumun peitossa, että jatkoimme unia. Kun lopulta lähdimme liikkeelle, kiersimme ensin läheisen rannan kautta, jossa nuori karhu oli kaivamassa huotrasimpukoita, tosin rennon letkeästi makuuasennossa.


Edetessämme rantaa pitkin näimme jonkin matkan päässä pariskunnan, joka oli varmistamassa, että Amalik Bayn lahdella on karhuja myös tulevaisuudessa. Kalaan emme kuitenkaan sinä päivänä päässeet, sillä taivas peittyi hetken kuluttua pilviin ja tuuli nousi niin kovaksi, että katsoimme parhaaksi palata veneelle.


Lähdimme illalla uudelleen liikkeelle, kun vastapäisellä rinteellä näkyi kolme karhua: Riitan Kultaturkiksi nimeämä suuri, vaalea karhu ja kaksi uutta tulokasta, emo ja sen kolmivuotias pentu. Kultaturkki, joka tähän asti oli pysytellyt pensaikon suojissa erossa muista karhuista, oli nyt tiukasti vartioimassa reviiriään. Karhujen välille syntyi lopulta pientä sanasotaa, mutta kuten yleensäkin, yhteenotto päättyi siihen että heikompi, tässä tapauksessa tummanruskea emo, väistyi. 


Ajelehdimme hiljalleen aivan rannan tuntumassa Riitan räpsiessä kuvia. Vettä oli jollan alla niin vähän, että perämoottori oli nostettu ylös, ja Pekka yritti pitää jollaa paikallaan melan avulla. Kun karhuemo lähti hölkkäämään vesirajaa kohti (mielestämme selvästi suivaantuneena Kultaturkille kokemastaan tappiosta), saimme perämoottorin käyntiin ennätysajassa. 


Karhu ei kuitenkaan ollut kiinnostunut meistä, vaan oli päättänyt tulla jäähdyttelemään kuumana käyneitä tunteitaan kylmään rantaveteen. 


Seuraavana aamuna ollessamme tapamme mukaan menossa kalaan näimme rannalla epätavallisen ripeästi askeltavan karhun. Päätimme seurata karhua nähdäksemme mihin se oli matkalla. 


Moottoroituamme jonkin matkaa rantaa pitkin karhun tahdissa töyrään takaa tuli näkyviin huomattavasti kookkaampi karhu, joka oli etsimässä huotrasimpukoita rantahiekasta. Karhumme hidasti nyt kulkuaan ja väisti simpukankaivajaa siirtymällä ylemmäs rinteeseen. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt riittävän kaivajalle, joka lähti hitaasti mutta määrätietoisesti seuraamaan karhuamme.


Karhut etenivät jonkin aikaa peräkanaa kunnes karhumme hermot ilmeisesti pettivät ja se kääntyi kohtaamaan ahdistelijansa. Karhut seisoivat hetken vastakkain äristen ja karjuen, mutta eivät käyneet toisiinsa käsiksi. Sitten karhumme nuorempana ja pienikokoisempana perääntyi muutaman askelen, käänsi selkänsä simpukankaivajalle ja poistui hitaasti paikalta. 
Yhteenottoja sattuu lahdella varsin usein karhujen suuresta lukumäärästä johtuen, ja karhut tuntuvat tietoisesti välttävän fyysistä kontaktia. Tärkeää näyttää olevan myös se, että häviäjä poistuu paikalta rauhallisesti eli ikään kuin kasvonsa säilyttäen. 


Juhannusaattoaamu valkeni pitkästä aikaa kirkkaan aurinkoisena ja tuulettomana. Päätimme lähteä lounaan jälkeen Geographic Harboriin katsomaan olisiko lohi jo alkanut nousta kutemaan laaksossa olevaan jokeen. Ilmeisesti ei, koska joen partaalla ei näkynyt ainuttakaan karhua. Tosin matkalla joelle näimme parikin karhua, jotka olivat tulossa samaan suuntaan. Voisikohan tästä vetää sen johtopäätöksen, että lohen nousu on vain päivien kysymys?


Alavesi on nyt juhannuspäivänä alimmillaan (yläveden ja alaveden välinen ero on runsaat neljä metriä), hiekkarannat ovat paljastuneet huotrasimpukankaivajille, mutta paikalle on ilmestynyt vain kolme karhua. Kymmenisen vuotta sitten vastaavana ajankohtana lahden rannoilla oli parhaimmillaan parikymmentäkin karhua kaivamassa simpukoita. Nyt on varmistunut asia, joka huolestutti meitä jo vuonna 2014, jolloin olimme lahdella edellisen kerran. Silloin lahden pohja oli paikkapaikoin aivan valkoisten simpukankuorten peitossa eli simpukat olivat kuolemassa. 


Haastattelimme tällöin paikalla olleita puistonvartijoita, jotka kertoivat, että syytä simpukoiden kuolemaan oltiin tutkimassa. Heidän mukaansa sekä vedestä että maaperästä oli otettu näytteitä, joiden avulla pyrittiin selvittämään oliko syynä jokin tauti, saasteet, meriveden lämpeneminen tms. Emme tiedä, onko syy selvinnyt, mutta ilmeistä kuitenkin on, ettei huotrasimpukkakanta ole (ainakaan vielä?) elpynyt.


Onneksi kaikkiruokaisille karhuille riittää lahdella ravintoa ilman huotrasimpukoitakin. Niiden ruokavalioon kuuluvat mm. kasvit, marjat ja sienet, ja kaikkein tärkeimpänä jokiin nousevat rasvaiset lohet, joilla ne lihottavat itsensä talvehtimiskuntoon. 


Amalik Bayn lahtea ja viereistä salmea laskuveden aikana erottavalla hiekkakumpareella makasi eilen epätavallisen vaalea karhu, tai siltä se meistä ainakin alkuun näytti. Veneellemme, noin parin sadan metrin päähän, eläimestä näkyi vain selkä sen pysytellessä makuuasennossa. Nostaessaan hieman päätään, tuli sen siluetista kuitenkin mieleen lähinnä koira. Kun eläin lopulta nousi jalkeille ja lähti tulemaan lähemmäs rantaa, totesimme kiikaroivamme sutta.   


Viimeiset kuusi päivää sade ja puuskittainen tuuli, joka hetkittäin nousee 50+ solmuun (25 m/s), ovat pitäneet paitsi meidät myös lähes kaikki karhut pois rannoilta. Sääennusteen mukaan tuuli heikkenee lauantaina, jolloin tarkoituksemme on nostaa ankkuri ja palata Kodiakiin, jossa toivottavasti saamme viimeisimmän ja toivottavasti viimeisen tietokoneongelmamme selvitettyä. 


Lauantaiaamuna ennen lähtöä teimme vielä nostalgisen Amalik Bayn kierroksen. Ajoimme ensin lahden pohjukkaan kuvaamaan Ahkeraa, karhua, jonka olemme nähneet rannalla kaivamassa sitkeästi simpukoita joka ikinen päivä satoi tai paistoi. Nyt se oli laskuvettä odotellessaan nauttimassa kasvisruokaa rantapensaikossa.  


Hieman kauempana istui valkopäämerikotka rantatöyräällä. Kotka, jonka kuvaaminen on usein ongelmallista, malttoi nyt istua kauniisti paikallaan, kunnes kameran asetukset oli saatu suunnilleen kohdalleen ja jäähyväiskuva otettua. 


Sitten moottoroimme lahden toisella puolella olevan korkean saaren kupeeseen. Ylhäällä kalliolla on valkopäämerikotkan pesä, josta halusimme ottaa vielä kuvan. Juuri kun Riitta oli tarkentamassa pesän lähellä olevaan kotkaan, näyttöruutuun ilmestyivät yht’äkkiä myös karhu ja pentu!


Karhuemo, jonka olimme nähneet aiemmin rannalla kolmen talvella syntyneen pentunsa kanssa, oli löytänyt pesueelleen erinomaisen turvallisen paikan saaren huipulta. 

Viimeiset kuvat oli nyt otettu, oli aika palata veneelle, ja suunnata Sareman keula kohti Kodiakia.

Wednesday, 14 June 2017

Kodiak 14.6.


Thumb Cove 8.6.

Hiljaa hyvä tulee

Täytettyämme aamulla tankit ja kymmenisen kanisteria Sewardin pienvenesatamassa moottoroimme  Thumb Coven lahteen, jossa Pekka vaihtoi autopilotin pumpun toimivaan. Illan kuluessa veneellä piipahti pari vierasta, nuori ryhävalas, joka sukelsi veneemme alta ja katosi sitten tihkusateeseen, ja kolibri, joka pörräsi hetken mesaanin ympärillä ja pyrähti lähes saman tien takaisin rantametsikköön. Monikaan ei varmasti tiedä, että Alaskassa on sekä sademetsiä että kolibreja, mikä onkin ihmeellistä, kun tiedämme että Anchorage sijaitsee samalla leveysasteella kuin Helsinki.



Northwestern Fjord 9.6.

Jäätiköt sulavat

Seuraavana aamuna nousimme jo klo 04.00 ja nostimme ankkurin heti pikaisen aamiaisen jälkeen. Moottoroidessamme Resurrection Bayn lahtea etelään aurinko pilkahteli pilvien lomasta lupaillen vihdoinkin kaunista säätä. Toisin kuitenkin kävi, sillä aamupäivän aikana taivas peittyi paksuun pilviverhoon, ja ajoittaiset tihkusateet muuttivat maiseman lyijynharmaaksi. 



Menimme seuraavan ankkuripaikkamme eli Northwestern Fjordin matalasta aukosta  läpi nousevalla vedellä. Koska ilma oli nyt kohtuullisen hyvä, päätimme samantien moottoroida katsomaan lahden pohjukassa noin kahdeksan mailin päässä olevia jäätiköitä. Olimme olleet lahdella ensimmäisen kerran noin kymmenen vuotta sitten ja edellisen kerran vuonna 2014, joten oli mielenkiintoista nähdä, mitä jäätiköille oli tapahtunut näinkin lyhyen ajan sisällä.  


Jäätiköiden sulaminen näyttää etenevän valitettavan nopeasti. Lahden länsirannalla olevasta jäätiköstä oli näkyvillä enää musta moreenikerros, ja sen vieressä olevasta saasteiden harmaaksi värjäämästä jäätiköstä tuli mieleen lähinnä pakastimeen unohtunut ja muutamaankin kertaan valumaan päässyt jäätelö. 



Ainoastaan lahden kapeassa pohjoiskulmassa sijaitsevan jäätikön sulaminen oli vasta siinä vaiheessa, että se edelleen hohti taianomaista turkoosia valoaan.


Moottoroimme tihkusateessa jäitä ja merisaukkoja väistellen Northwestern Lagooniin ankkuriin.  

Tonsina Bay 11.6.

Sadetta ja sumua

Seuraavana aamuna nousimme jo klo 03.00 päästäksemme lahden aukosta läpi ylävedellä, mutta katsottuamme ulos ja todettuamme koko lahden olevan paksun sumun peitossa, nautimme kiireettömän aamiaisen ja menimme takaisin nukkumaan. Seuraava lähtöyritys on vuoroveden takia aikaisintaan klo 13.00.


Northwestern Fjord oli edelleen umpisumussa klo 14, jolloin lopulta nostimme ankkurin. Koko matka seuraavaan ankkuripaikkaamme eli noin 50 mailin päässä olevaan Tonsina Bayn lahteen oli sumuisen harmaa ja sateinen.


Pudotimme ankkurin Tonsina Bayn perukkaan klo 21.50. Kuunneltuamme viimeisimmän säätiedotuksen, joka lupaa sunnuntaiksi SW 20-25 solmua eli suoraan keulasta Kodiakille menoa ajatellen, päätimme jatkaa matkaa vasta maanantaina. 

Kodiak 13.6.

Vaihteeksi aurinkoa

Tarkoituksemme oli alunperin purjehtia Tonsinasta suoraan Kodiakiin, mutta koska matka eteni niin joutuisasti, että olisimme olleet perillä aamuhämärissä, päätimme pysähtyä Izhutin lahteen aamutorkuille. 


Saapuessamme Kodiakin satamaan laiturilta kuului huuto “Welcome home!”. Siellä oli ystävämme Marty Owen, eläkkeellä oleva Kodiakin satamamestari, joka oli tavan mukaan tullut ottamaan vastaan köysiämme. Jäämme Kodiakiin muutamaksi päiväksi selvittämään tietokoneohjelmaongelmaa, hankkimaan puuttuvia varaosia ja täydentämään ruokavarastoja. Ja sitten Alaskan niemimaalle karhuja katsomaan!

Wednesday, 7 June 2017

Seward 7.6.


Vihdoinkin matkaan


Sää Sareman vesillelaskupäivänä 1.6. oli mitä parhain, taivas pilvetön eikä tuulesta tietoakaan.


Kuluneen viikon aikana kaikki viisi purjetta on hilattu paikoilleen, pääkoneen merivesipumppu on vaihdettu, generaattorin merivesipumppu korjattu, iridium-satelliittiyhteys on pienten kiemuroiden jälkeen saatu toimimaan, kalastuskortti on hankittu, ja kannella olleet tavarat ovat löytäneet paikkansa. 


Viimeiset pari päivää meitä on pidellyt satamassa alueelle ennustettu 35 - 40 solmun myräkkä, joka osui Resurrection Bayhin viime yönä. Tänään teemme vielä vihonviimeiset ruokaostokset, ja huomenna alkaa purjehdus kohti Kodiakia.

Monday, 29 May 2017

Seward 29.5.


Sataa, sataa, ropisee...


Olemme nyt olleet Sewardissa lähes kolme viikkoa, joista viikko on kulunut kummaltakin flunssaa potiessa ja puolitoista sadetta pidellessä. Ja kuten kaikki tietävät, veneen maalauksen etenemisnopeus on kääntäen verrannollinen sateen määrään. Onneksi tähän ajanjaksoon on sisältynyt myös runsaasti sosiaalista elämää: illallisia ja Rummikubia hyvien ystävien seurassa, Sewardin purjehduskauden avajaiset ja Capella III:n läksiäisjuhlat.


Mutta kuten myös tiedämme, vahva tahto vie läpi vaikka harmaan kiven, ja Pekka on tapansa mukaan ahkeroinut venetyömaalla sateesta pahemmin piittaamatta. 


Taivaalta tuleva sade onkin sitten ainoa veneelle tuleva vesi, koska olemme maissa telakan kauimmaisessa nurkassa, jonne mitkään vesiletkut eivät näytä ylettyvän. Onneksi olemme saaneet käyttää naapurimme Paulin pesukonetta, kuivausrumpua ja autoa, joten asiat on saatu etenemään myös kotitalousrintamalla. 


Ystävämme Kathy, Vic ja laivakoiransa Skipper ovat (myös) jättämässä Alaskan lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Vic, apunaan Paul ja Sharon, lähtivät eilen viemään Capella III:a Sewardista Bellinghamiin, josta vene kuljetetaan maanteitse Suurille Järville. 



Odotamme kärsimättöminä Sareman vesillelaskua, joka tulee tapahtumaan välittömästi seuraavan kahden sateettoman päivän jälkeen. Laiturissa joudumme toivottavasti viettämään vain muutaman päivän varmistamassa, että kaikki toimii, minkä jälkeen käännämme veneen keulan kohti Alaskan niemimaata ja Kodiakia.