Sunday 1 October 2017

Bellingham, U.S.A. 1.10.


Inside Passage päättyy, vihdoinkin!







Seuraava pysähdyksemme oli Malcolm Island ja suomalaisten siirtolaisten vuonna 1901 perustama Sointula, joka oli vain neljän tunnin moottoroinnin päässä. Lähtiessämme Port Hardyn marinasta naapurimme huuteli laiturilta, että ‘Remember to buy pulla in Sointula!’ Saimme Sointulan marinasta lainaksi polkupyörät ja aloitimme kaupunkikierroksen museosta ja jatkoimme sieltä leipomoon, jossa tilasimme seuraavaksi päiväksi kaksi pullapitkoa. Leipuri kertoi saaneensa reseptin ‘from Finn people’. Leipomosta pyöräilimme hautausmaalle, jossa vanhoissa hautakivissä oli paljon suomalaisnimiä, uusimmissa ei enää niinkään.



Irrottauduimme Sointulasta valmistautuneina vastatuuli- mutta myötävirtapurjehdukseen. Vastatuuli olikin, mutta myös vastavirta, joten valitsemaamme ankkuripaikkaan emme ehtineet. Yritimme paikallisten tapaan moottoroida salmien reunoja pitkin, mutta sekään ei auttanut, ja etenemisemme oli varsin hidasta. Jouduimme jäämään ankkuriin Port Harveyn matalaan ja rumaan lahteen. Rannoilla oli huonokuntoisia rakennuksia, ja joka paikka oli täynnä romua. Ankkurikin oli nostettaessa niin mudassa, että sekä ketju että itse ankkuri oli pestävä.




Edessämme oli seuraavaksi pahamaineinen kapeikko, johon oppaiden mukaan tulisi mennä pohjoisesta tultaessa vain ylävedellä. Virtaukset voivat olla voimakkaimmillaan jopa 15 solmua. Kerrankin virtauslaskelmamme osuivat kohdalleen. Saimme pari solmua apua virrasta ja olimme kapeikon edustalla hieman etuajassa. Näimme muutaman kalastusaluksen menevän kapeikkoon, mutta jäimme odottelemaan muiden huviveneiden kanssa sitä ‘oikeaa’ aikaa. Kun lopulta ajoimme kapeikkoon, siellä ei ollut oikeastaan lainkaan virtausta, mutta heti sen jälkeen noin mailin matkalla seuraavaan ankkurilahteemme oli parin solmun vastavirta. Lahden rannat oli rakennettu täyteen kesäasuntoja, ja siellä oli jo kolme venettä ankkurissa, mutta tilaa oli onneksi yllin kyllin.



Teimme jälleen tarkat virtauslaskelmat aamuksi. Meillä oli noin neljä mailia matkaa paikkaan, jossa vuorovesivirrat kohtaavat, ja oletimme, että vaikka virta onkin vastainen, olimme jo päässeet pahimman paikan eli kapeikon ohi. Olemme jälleen yhtä kokemusta viisaampia. Alkumatkan moottoroimme salmen länsirantaa pitkin ja etenimme vain muutaman solmun nopeudella, mutta kun yritimme saada lisää nopeutta ja siirryimme salmen toiseen reunaan, emme edenneet enää lainkaan. Sareman keula osoitti kyllä oikeaan suuntaan, mutta kuljimme kylki edellä kohti rantaa. Yritysten ja erehdysten jälkeen otimme lopulta moottorista niin paljon tehoa, että pääsimme vihdoin oikean suuntaiseen virtaan, ja nopeutemme kasvoi yli moottorointinopeuden. Päästäksemme eteenpäin olimme joutuneet kuluttamaan huomattavan paljon polttoainetta ja päätimme tämän vuoksi poiketa Comoxiin tankkaamaan. Saavuimme polttoainelaituriin aseman sulkeutumisajan jälkeen, mutta ystävällinen asemanhoitaja oli vielä paikalla ja avasi mittarit ja kassakoneen uudestaan. Marinan toimisto oli myös jo kiinni, mutta saimme luvan jäädä polttoainelaituriin, jos poistuisimme kahdeksan aikoihin aamulla. Sehän sopi meille erinomaisesti. Kun asemanhoitaja huomasi kassakoneen suljettuaan, ettei hän ollut muistanut laskuttaa meiltä mitään laituripaikasta, eikä viitsinyt avata kassaa enää kolmanteen kertaan, saimme jäädä ilmaiseksi laituriin.



Seuraava päivä oli täysin tuuleton, joten jatkoimme moottoroiden. Olimme alunperin suunnitelleet menevämme Smuggler Coven lahteen yöksi, mutta luovuimme ajatuksesta, kun päivän mittaan näimme yhä enemmän huviveneitä. Totesimme, että miljoonakaupunki Vancouverin kupeessa oleva suosittu ankkuripaikka olisi varmasti aivan tupaten täynnä veneitä. Jäimme näin ollen ankkuriin vähän ennen Smuggler Covea sijaitsevaan Buccaneer Bayn lahteen, jossa oli ennestään vain kaksi purjevenettä. Lahti on auki pohjoiseen, mutta tuulta ei ollut luvassa lainkaan. Ankkuroimme hiekkarannan tuntumaan muutaman kymmenen kesämökin edustalle.




Olimme päättäneet kirjoittautua USA:han Point Robertsissa, joka sijaitsee pienellä niemellä aivan Kanadan rajan tuntumassa. Koska jatkaisimme vielä samana päivänä Bellinghamiin, päätimme yöpyä niin lähellä Point Robertsia, että ehtisimme sinne mahdollisimman aikaisin aamulla. Sopivin ankkuripaikka oli Bennett Bay noin parin tunnin matkan päässä Point Robertsista. Sisäänajo lahteen oli vain parikymmentä metriä leveä ja 4-5 metriä syvä. Onneksi alle 10 metriä syvillä alueilla kasvaa kelppiä, joten aukko oli helppo havaita. Ankkuroimme matalaan pohjukkaan jälleen kymmenien mökkien edustalle. 




Olimme Point Robertsin tullilaiturissa heti aamulla. Hetken etsiskelyn jälkeen löysimme ilmaisen puhelimen, josta soitimme ensin raportointinumeroon, jossa annettiin ohjeet soittaa maahantuloviranomaisille. Puhelinnumeroa ei siellä tiedetty, mutta onneksi joku aikaisempi purjehtija oli kirjoittanut numeron puhelinkopin seinään. Kolmen puhelun ja puolen tunnin keskustelun jälkeen selvisi, että meille kirjoitetaan uusi purjehduslupa hintaan 19 dollaria. Jonkin ajan kuluttua satamaan saapui kaksi tullivirkailijaa tuomaan paperin ja tarkistamaan passimme. Veneeseen ei tullut kukaan. Olimme nyt laillisesti USA:ssa.


Saavuimme 22. päivä illansuussa Bellinghamin Squalicum Harborin vierasvenelaituriin nro 9. Raportoimme saapumisemme sataman lomakkeella ja pudotimme sen laatikkoon naapuriveneilijöiden antamien ohjeiden mukaisesti. Seuraavana aamuna pyöräilimme sataman toimistoon ja maksoimme laituripaikan viikoksi. Aiempiin marinoihin verrattuna (Comoxia lukuunottamatta!) Bellinghamin korkeatasoisen marinan hinta on erittäin edullinen, ja se sisältää myös maasähkön. Kuluneen viikon aikana olemme saaneet kaikki tarpeelliset asiat hoidettua: ison takavantit on uusittu, genoa korjattu, Perkinsin varalaturi kunnostettu ja tuulimittarin anturi korjattu. USA on osoittautunut huomattavasti Kanadaa halvemmaksi. Esim. 6 V akku Kanadassa maksaa 360 CanD ja USA:ssa 157 USD. Myös elintarvikkeet ovat edullisempia, ja polttoaineen hintaero on noin 30% USA:n eduksi.



Anturin korjaus ansaitsee muutaman sanan: Tuulimittari on osa Tecnauticin autopilottia, ja valmistajan nettitarjous oli 794.01 dollari. Kun otimme häneen yhteyden, hinta muuttui kuitenkin 1280.80 dollariksi. Emme monestakaan syystä voi suositella Tecnauticia! Täällä Pacific Marine Electric lupasi yrittää korjata tuulimittarin, ja onnistuikin siinä hienosti. Nuori nainen nimeltään Helvi (sukujuuriltaan suomalainen) hankki tarvittavat osat ja laittoi anturin kuntoon 200 dollarilla!! Helvi antoi meille myös osien valmistajan yhteystiedot ja osien numerot.


Nyt kaikki tarvittavat varaosat, tarvikkeet ja provikat on hankittu, ja me olemme enemmän kuin valmiit lähtemään. Irroitamme köydet huomenna aamulla klo 8, käymme täyttämässä polttoainetankit ja kanisterit, kaikkiaan 1700 litraa, ja sitten vihdoin ja viimein oikealle merelle! Jos matkamme etenee suunnitelmien mukaan, pudotamme ankkurin seuraavan kerran Gambier Islandilla Ranskan Polynesiassa runsaan kuukauden kuluttua.

Tilastotietoa Seward - Bellingham 2017:
Muutettu veneeseen Sewardissa 18.5.
Lähtö Sewardistä 8.6.
Seward-Bellingham 3 kk 15 vrk
Kuljettu 2.537,9 nm, josta purjehdittu noin 50 nm
Polttoainetta ostettu 2014 litraa
Polttoaineesta maksettu 1.583 dollaria
Polttoaineen kulutus 0,8/nm, sisältää generaattorin ja lämmityksen


No comments:

Post a Comment