Turku, 6.3.2018

Ärjyvillä nelikymppisillä

40S 113W kello 10.45 murtuva aalto kaatui Sareman päälle, repi tieltään peräkaiteen tuulisuojapressun, täytti istumalaatikon ja vyöryi portaita alas salonkiin ja sieltä edelleen pentteriin ja sivukajuuttaan. Salongissa aalto hukutti alleen radion, ilmanpuhdistimen, akkulaturin, munakellon, kaksi invertteriä, Pekan PC:n, Riitan MacBook Airin ja navigointiin ja viestintään käyttämämme tietokoneen. Ripeiden pelastustoimien tuloksena saimme elvytettyä munakellon, mutta sekin lakkasi toimimasta muutaman päivän kuluttua.

Ainoa positiivinen asia, joka tuli mieleemme luututessamme lattioita ja nostellessamme litimärkiä vaatteita, patjoja ja tyynyjä kuivumaan oli, että tällä kertaa emme ainakaan saaneet köyttä potkuriin!

Joku on joskus sanonut, että purjehtimista voi verrata siihen, kun seisoo jääkylmässä suihkussa ja repii samalla 1000 euron seteleitä silpuksi. Tämä kuvaa paremmin kuin hyvin tämänhetkisiä tuntemuksiamme!

’Meillä ei ole koskaan ollut näin huono-onnista purjehduskautta!’, ’Ehdoton pohjanoteeraus!’ valitimme tulvan jälkeen, mutta kun aloimme muistella menneitä, totesimme, ettei tämä pitänyt lainkaan paikkaansa. Esim. vuonna 2012 purjehtiessamme Karibialta Portugaliin ajelehdimme Azorien korkeassa tuulia odotellen, koska jouduimme säästämään lähes olemattomiin käyneitä polttoainevarantojamme.  Azoreilta lähdön jälkeen vaihteisto, jonka kytkinlevypakkaa ei ollutkaan laitettu kuntoon Argentiinassa, kuten oletimme (laskun perusteella), lakkasi toimimasta eteenpäin-vaihteilla. Eli nyt kun meillä oli polttoainetta tankit pullollaan, emme voineet käyttää konetta - paitsi pakilla. Vietimme hermoja raastavia hetkiä ylittäessämme vilkkaasti liikennöidyn laivaväylän ja kun lopulta pääsimme Lagosin edustalle, meidät jouduttiin hinaamaan marinaan (karibia-alaska.blogspot.com). Ja vuonna 2010 tullessamme Luoteisväylältä jouduimme Baffininlahdelta eteenpäin ohjaamaan käsin, koska autopilottimme ei toiminut, polttoaine oli loppumaisillaan, ja meillä oli kova kiire päästä turvaan, koska hurrikaani Igor lähestyi hurjaa vauhtia etelästä (luoteisvayla2010.blogspot.com). Vastaavia tapauksia tuli mieleemme useita, kun oikein ryhdyimme kaivelemaan muistilokeroita. Ja mikä ihmeellisintä, nyt muistelimme tapauksia jotenkin huvittuneina.  Eli aika kultaa pahimmatkin muistot, mikä on luojan lykky, sillä jos kaikki vastoinkäymiset olisivat aktiivimuistissa, ainakaan Riitta ei lähtisi merelle enää ikinä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin (?)

Saavuimme Puerto Monttiin Club Nautico Reloncavin laituriin 34 vuorokautta Gambierilta lähtömme jälkeen. Tätä kirjoitettaessa Sarema on nostettu maihin ja sen miehistö on palannut Eurooppaan keräämään energiaa ja valmistelemaan kotimatkan seuraavaa vaihetta, joka alkaa ensi syksynä. 

Alaska  - Chile 2017-2018:

• matkaa kertyi yhteensä 13.798,9 merimailia 
• vesillä olimme 8 kuukautta ja 3 viikkoa
• polttoainetta kului 4.554 l 
• ja se maksoi 4.157,70 $

Taravai, 19.1.2018

Lähtö paratiisisaarilta

Toisin kuin edellisessä blogipäivityksessä kerroimme, lähdimme Gambierilta vasta 19. päivä, mikä johtui lähinnä viranomaisten aiheuttamasta viivytyksestä. Kun Pekka perjantaiaamuna 12.1. meni tekemään lähtöilmoitusta, hän totesi santarmien toimiston olevan kiinni. Lauantaina toimisto oli edelleen suljettu, mutta sunnuntaina saimme asiat etenemään. Paperimme käsiteltiin Mangarevalla heti aamuisen sähkökatkoksen jälkeen ja lähetettiin sitten sähköpostitse Papeeteen, jossa kirjoitettaisiin varsinainen ulosselvitystodistus. Papeeten toimisto aukesi kuitenkin vasta seuraavana päivänä eli maanantaina. ’Teidän kannattaa tulla huomenna aikaisintaan kello 10, ettette joutuisi turhaan odottelemaan’, suosittelivat ystävälliset santarmit. 

Menimme toimistoon seuraavana aamuna kymmenen jälkeen, mutta Papeetesta ei ollut vielä kuulunut mitään. Odoteltuamme aikamme ajoimme takaisin veneelle. Palasimme vähän ennen lounasaikaa, mutta paperi ei ollut vieläkään tullut. Tässä vaiheessa santarmit kertoivat, että Papeeten ulosselvitystä hoitava virkailija oli irtisanottu jokin aika sitten ja että hän oli viimeisiä viikkoja töissä, joten kysymyksessä saattoi olla tahallinen viivyttely. Mentyämme iltapäivällä tapaamaan santarmeja kolmannen kerran saman päivän aikana, ja kuudennen kerran saman asian takia, saimme viimein kaivatun dokumentin ja olimme nyt vapaat poistumaan maasta. Mutta koska ulosselvitystä odotellessamme legin alkupätkälle ennustetut suotuisat tuulet olivat menneet jo menojaan, päätimme korvaukseksi viranomaisten vitkuttelusta antaa itsellemme luvan jäädä muutamaksi päiväksi Taravain kylän edustalle ankkuriin odottelemaan uusia tuulia.  

Kävimme nyt ensimmäistä kertaa kylän 1800-luvun alussa rakennetussa kirkossa, joka ei ole enää käytössä, mutta jonka ovet ovat aina auki satunnaiselle kävijälle. Saarella on aikoinaan ollut useita satoja asukkaita, mutta nykyisin ainoastaan kahdeksan, joista kolme, Valerie, Ervin ja poikansa Ariki, kutsuivat meidät viettämään iltaa kanssaan. Tällä kertaa Taravain pétanque-mestari Pekka kohtasi parempansa eli Ervinin, jolla tosin oli selvä kotikenttäetu puolellaan. Ariki, joka pelasi äitinsä parina, kyllästyi jossain vaiheessa iltaa kuulan heittelyyn ja ryhtyi sen sijaan peittelemään koiraansa Taravaita kostealla hiekalla. Taravai näytti nauttivan leikistä vähintään yhtä paljon kuin Ariki. 

Lähtöaamuna Valerie ja Ariki pujottivat kaulaamme oman puutarhan kukista tehdyt kauniit seppeleet. Valerie neuvoi heittämään kukat mereen ollessamme vielä riutan sisäpuolella. Näin varmistaisimme, että palaamme vielä joskus Gambierille. Jätimme jälkeemme tulipunaisten terälehtien vanan Sareman poistuessa riutan aukon kautta ulos avomerelle.